Minä...

...aikuinen, itsenäinen, vaimo, äiti... Niin ja kärsinyt erinäisistä syömishäiriöistä kymmenen vuotta!

Idea tähän blogiin tulikin juuri tuosta kymmenestä vuodesta. Täytin 27-vuotta ja tajusin, että 17-vuotiaana "pikku laihikseni" karkasi käsistä eikä paaluuta ole ollut. Kymmenen vuotta on pitkä aika! Niin pitkä, etten usko enää koskaan parantuvani, ainakaan täysin.

Aina kuulee teineistä ja nuorista jotka kamppailevat syömishäiriöiden kanssa. Monesti sorrun itsekin ajattelemaan, että "eivätkö ne tajua" ja "kyllä voi olla lapsellista touhua". En ole kuitenkaan itse sen parempi. Väitän kuitenkin etten ole tyhmä. Tiedän ravitsemuksesta ja hyvistä elämäntavoista enemmän kuin keskivertokansalainen ja tiedän tasan tarkkaan kuinka minun pitäisi elää. Vuosia sitten vääristynyt ruuminkuva tuntuu olevan se joka tulee näiden hyvien aikomusten tielle kerta toisensa jälkeen...

Tarinani alkoi tyypilliseen tapaan. Olin hieman pullea nuori, koulukiusattu, aloitin laihdutuskuurin ja mitä enemmän kiloja tippui sen paremmalta olo tuntui. Kun normaalipaino oli saavutettu peilistä katsoi edelleen pullukka tyttö... ei ollut mitään syytä, etteikö olo vieläkin paranisi kunhan saisi vielä pari kiloa pois... Omalla kohdalla osa laihduttamisesta oli ihan vain huomion hakuakin. Meillä oli useampi lapsi ja äiti joka oli yksinhuoltaja. Huomiosta sai tapella. Kun ensimmäiset kilot karisivat, sain kuulla kuinka hyvältä näytin. Kun kiloja lähti liikaa nautin siitä, että minusta oltiin huolissaan.

Vähimmillään taisin painaa 58 kiloa. Olen 180cm pitkä, joten painoindeksini on tuolloin ollut 17,9. Tuolloin muistan kuinka koulun terveydenhoitaja katsoi tietojani ja kehui kuinka hyvin olin laihtunut kun vielä pari vuotta sitten näytti siltä että olen hieman pullea. Olin laihtunut lähes 20kg vuodessa. Jälkeenpäin ajatellen, olisi kouluterkkarin pitänyt jo huolestua.

No, ruumiinkuva oli tuolloin jo tuhottu lopullisesti ja mietin kuinka hyvältä näyttäisin 55 kiloisena. Kärsin myös vakavista masennusoireista. Tuohon aikaan oikea taudinkuva lienee ollut anoreksia. Myöhemmin se muuttui bulimiaksi. Mutta nämä ovat menneitä asioita ja paljon on muuttunut. Olen kolmen lapsen 27-vuotias äiti, vaimo ja aikuinen nainen, jota eivät moiset teinihömpötykset heilauta! Eiväthän....?

Yhtenä aamuna tajusin, että tuosta kaikesta on kymmenen vuotta aikaa. Kymmenen vuotta ja kolme raskautta, joiden aikana painoa tuli poikkeuksetta parikymmentä kiloa ja joiden jälkeen painoa tippui pois parissa kuukaudessa. Eikä kukaan ihmetellyt mitään...