Laihdutuksen pitäisi olla kirosana ja mun korvassa se tavallaan onkin.
Viime talvena tajusin, että ruuan oksentaminen on mulle aivan arkipäivää, siis minulle henk.koht. aivan yhtä arkipäiväinen asia kuin vessassa käynti. Tämän tajuaminen tavallaan pelästytti... Varsinkin kun kärsin suurimman osan talvesta närästyksestä joka ei ollut enää normaalia. Vatsakivut olivat varsinkin iltaa kohti jo sellaisia, etten päässyt sohvan nurkasta ylös. Toki piti viimeiseen asti teeskennellä, että kaikki on hyvin, tai olisin ehkä joutunut paljastamaan mistä luulen kaiken johtuneen... Samasta syystä välttelin lääkärille menoa. Kivut rauhoittuivat lopulta, mutta pelko jäi. Tajusin, että tämä kaikki ei vaikuta enää vain minun elämääni! Mulla on kolme ihanaa lasta, joiden haluan nähdä kasvavan ja joiden haluan saavan hyvän itsetunnon, joka ei ole kiinni ulkonäöstä ja kaikkein vähiten pienistä jenkkakahvoista!
Miksi silti tuntuu niin valtavalta kynnykseltä mennä puhumaan tästä asiasta minneen? Viime talveen asti tämä on ollut vain osa elämää, mutta nykyään mielessä joka päivä. Blogin perustaminen oli ehkä ensimmäinen askel. Tämä on suurin asia mitä olen tehnyt parantuakseni! Halusin kai tietää, että meitä on muitakin, emme kaikki ole 17-vuotiaita.
Onkohan mahdollista että tällainen, vuosia itseään läskikasana pitänyt ihminen laihduttaisi raskauskilonsa pois niinkuin normaalit ihmiset? Siis liikuntaa lisäämällä ja kaninruokaa puputtamalla?
Hei! Emme tosiaankaan kaikki ole 17-vuotiaita. Tänne blogiin kirjoittaminen tekee varmasti sulle hyvää ja ehkä jossain vaiheessa uskallat laajentaa ajatusten purkua puhumalla jollekin. Suosittelen. Tsemppiä ja voimia!
VastaaPoista